14.2.2016

TULPPAANEJA VASTAPOIMITTUNA, KIITOS

Tulppaaneja hyödetään Saaren kartanon kasvihuoneissa Mäntälässä
Tulppaanit poimitaan, kun kukat ovat kehitysvaiheessa kaksi, kuten kukka vasemmalla. Muut kuvan tulppaanit ovat kehitysvaiheessa yksi. Ne poimittiin vasta iltapäivällä.
Minä en ole leikkokukista paljoa perustanut. Jonkun ruusukimpun joskus ostan. Muut monimutkaisemmat kukat, joiden nimiä en edes tiedä, jäävät kauppaan. Mutta tuppaanit. Ah, ilman niitä en voi elää!  Ilman tulppaaneja ei tule kevättä, eikä joulua, eikä pääsiäistä.

Viime viikolla sain käteeni ensimmäisen vastapoimitun tulppaanin. Tai oikeammin poimin sen itse. Saaren kartanossa nimittäin kasvatetaan omia tulppaaneja. Ja me opiskelijat pomimme ja niputamme ne myyntipunteiksi. Tulppaanin rakastajan taivas, sanoisinko.

Tulppaanit poimitaan käsin veitsellä leikaten. Tai pikkurillillä varsi poikki napsaisten, jos sen taidon osaa. Minä en ainakaan vielä osaa. Sipuli vain nousi maasta, eikä varsi katkennut.
Näiden tulppaanien elinkaari Mäntsälässä alkoi viime syyskuussa. Toki sipuleiden elämä oli alkanut jo pari-kolme vuotta aiemmin jossakin hollantilaisella pellolla, mutta ei mennä nyt niin kauaksi. Saaren kartanossa sipulit istutettiin turvelaatikoihin ja peitettiin hiekalla. Sitten ne kannettiin kellariin kylmäkäsittelyyn, joka kesti koko loppusyksyn ajan. Ja se syksy kuluikin tarkasti viikkoja laskien.

Entisaikaan puutarhurit toivat tulppaanisipulit kylmästä valoon ja lämpöön silloin, kun varren tyngässä tuntui sormilla kokeillen pieni nuppu. Nykyään ei sipulinvarsia enää sormeilla, vaan kylmäkäsittelyviikot lasketaan Excelissä. Kun Excelin viikot ovat täynnä, on aika hyötää tulppaanit. Se tarkoittaa kukkien pakottamista kukkimaan ennen niiden luontaista kukinta-aikaa. Talvihan ei tulppaanille ole se oikea aika kukkia.


Nämä tulppaanit ovat olleet kasvihuoneessa hyödettävänä noin viikon verran.
Kun hyötäminen alkaa, tulppaanilaatikot kannettaan kellarista ylös kasvihuoneeseen. Siellä sipulit saavat virtaa, ja kukat hyötyvät poimittavaksi kolmessa-neljässä viikossa. Uusia sipulilaatikoita kannetaan kellarista jatkuvasti, niin että eri kasvuvaiheessa olevia tulppaaneita on hyödettävänä koko ajan.


Kaikki nämä ihanuudet ovat myytävänä Saaren kartanon Keuda Kukka & Puutarha -myymälässä Mäntsälässä. Vanhan Lahdentien varressa sijaitsevalta puutarhalta voit ostaa todellisiä lähitulppaaneja.

Ne sipulit ovat nimittäin hyödettävänä siinä myymälän seinän takana. Perimmäisessä kasvihuoneessa, jonka näet, kun kurkkaat myymälän lasiovesta. Saat tulppaanisi takuuvarmasti vastapoimitun tuoreina.

Ja mitä niihin monimutkaisiin leikkokukkiin tulee. Niitä en pääse pakoon. Vaikka tähtäänkin puutarhuriksi vihannestuotantoon, on tässä hommassa tunnistettava useita kymmeniä leikkokukkia – myös latinaksi.

Eustoma grandiflorum, Ranunculus asiaticus, Anthurium...  Tentti on maaliskuun alussa heti hiihtoloman jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Ou jee! Harmi kun meidän kissat rakastavat myös tulppaaneja ja osoittavat rakkautensa katkomalla kukinnot ja repimällä lehdet :) Onnea viherpeukalo ja multasormi hommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kissankestävät tulppaanit, siinä olisikin kukkien jalostajille oiva työsarka. Luulen, että olis muitakin kissatalouksia, jotka saattaisivat arvostaa niitä :-D

      Poista